Eemilin seikkailuista suuressa maailmassa voisi kertoa ihan omana lukunaan.

Katti on nyt saanut ulkoilla melkein päivittäin. Huom. saanut - ei välttämättä tehnyt sitä! Aina kun mulla on riittävästi aikaa kissan paimentamiseen, mä jätän ulko-oven auki, jotta hän saa omin jaloin kävellä ulos. Toisinaan se ei kuitenkaan liikahda mihinkään eteisen matolta ja on niin tyytyväisen näköinen, kun ovi laitetaan kiinni - hän sen sisäpuolella! Ihan sisäkissaksi Eemil ei kuitenkaan ole jäänyt. Silloin kun se saa kerättyä tarpeeksi rohkeutta, se pujahtaa lujaa ulos ja nelistää grillikatoksen kulmille. Onneksi se pelkää autoja, niin se ei halua enää rämpiä tuossa tien puoleisessa heinikossa. Muutaman kerran olen se jo jättänyt yksinään ulos käyden vain välillä huutelemassa sitä näyttämään naamansa. Kyllä se huutoihin reagoi. Se hiipii jostain näkyville ja katoaa taas jahtaamaan pikkuisia ötököitä, joita ei saa kiinni.

Tänäänkin avasin sille vain oven ja vartin kuluttua menin huhuilemaan sitä. Kissa juosta kipitti lujaa grillin luota ja viipelsi suoraan sisälle. Kai se vaikutti, kun se kerran oli jo oven takana joutunu odottaan, että hän pääsee sisälle. Ei halua enää jättää vastaamatta huutoihin... Tiedä mitä isossa pahassa maailmassa vaanii...

Koiraa se rakastaa kiusata. Se hiippailee nurkissa ja syöksyy koiran kimppuun - niin sisällä kuin ulkonakin. Pihalla vaan Nils päihittää sen kuus-nolla. Muutaman kerran olen joutunut komentamaan koiraa, kun se kyörää kissaa pitkin pihaa. Valkoinen karvapallo häntä lamppuharjana nelistää edellä ja koira hampaat niskassa huohottaen jolkottaa perässä. Yleensä takaa-ajo päättyy sisätiloihin niin eipä voi olla siitäkään pahoillaan. Ei tartte väkisin kissaa raahata sisälle... :)