Perjantaina piti viedä Nils lääkäriin. Sen miehuus kärsi ihottumasta tai tulehduksesta. Lääkäri yritti puhdistaa haavaumia ensin ihan noin vain, mutta tietäähän sen että kyseinen paikka on hieman arka miehillä. Ukkoon tuikattiin piikki rauhoittavaa, että saataisiin helpommin ja hyvin putsattua alue. Odoteltiin pitkän aikaa eikä Nils näyttänyt lainkaan rauhoittumisen merkkejä. Siinä se ravas mun ja lekurin väliä rapsutettavana. Lääkäri pudisteli päätään ja päätti tökätä toisenkin piikin vielä. Alkoi se äijä lopulta rauhoittua. Nils kannettiin viereiseen huoneeseen ja mä jäin odottelemaan lievästi paniikissa. Meidän ukkoa kun ei ole rauhoitettu kuin kaksi kertaa - lonkkakuvissa nukutettiin ja nyt tuolla.

Kun toimenpide oli ohi, niin paniikki muuttu jo nauruksi. Ukko päätti alkaa nukkua vasta sitten, kun sitä oltiin jo tuomassa mulle. 30 kiloa vetelää koiraa makasi siinä eteisaulan lattialla. Viimein meidän piti kantaa se autoon. Olihan se herätyspiikin saanut, mutta mutta... Siinä sitä ajeltiin kotiin hissukseen Vammalantien mutkia. Kyllä Nils jo matkan aikana nousi seisomaan ja jaloitteli takaosassa. Kotona iski sitten vasta seuraava ongelma. Äijä ei suostunut/päässyt/kyennyt tulemaan autosta ulos. Etutassut mä sain siirrettyä auton reunalle, mutta miten sitä sen kokoista koiraa yksinään rupeaa nostelemaan? Odoteltiin vähän aikaa ja tokenihan se koira sen verran, että pääsi valahtamaan alas.

Loppuilta olikin rauhallista, kun äijä veteli sikeitä lattialla. Välillä se hoiperteli pitkin asuntoa ja yritti kovasti saada makupalaa, minkä ostin palkinnoksi. Ukko seistä tönötti pystyssä niin kauan, että takapuoli jo alkoi kallistua lattiaa kohti. Piti vauhdilla mennä auttamaan, ettei se rojahtanut räminällä lattialle. Nukkumaan mennessä Nils oli vielä tokkurainen, mutta seuraavana aamuna kaikki oli taas kunnossa.

Hyvä, että olikin kunnossa. Lähdettiin Janin ja Nilsin kanssa Kangasalalle belgien erikoisnäyttelyyn tapaamaan Saria ja Nilsin veljeä Nikiä. Siellä oli puistikko täynnä mustia karvaturreja. Pieniä pentuja ja isoja vanhempia koiria. Se oli hienoa katsella saman rodun erinäköisiä koiria. Alkoi katsella omaa koiraa eri vinkkelistä. Paikalla oli totta kai kaikki neljä belgiä. Hauskaa oli kävellä pitkin poikin, kun jokaiselle oli suurinpiirtein oma osionsa ja huomasi selkeästi, kun tuli gronskin, tervun tai lakun tai malin "alueelle".

Nilsin veli Niki oli ihana. Heti huomasi, että samaa sarjaa olivat. Luonne osui kanssa yhteen. Ei tullut mitään isoja sotia heti alkuun. Molemmat piti sivistyneen välimatkan ja homma toimi. Luultavimmin ne olis tullut ihan hyvin toimeen, jos oltaisiin oltu muualla ja molemmat olisi voinut olla vapaana. Veljeksistä otettiin kuvia yhdessä ja erikseen. Nilsin kanssa oli tosin vähän ongelmia, kun ukolle heräsi kai isälliset tunteet. Se halusi niin kovasti mennä katsomaan pentuja. Ihan innoissaan se seuraili pienten mustien karvakasojen touhuja ja riemu oli rajaton, kun se pääsi haistelemaan. Höntti koira.