On taas työkiireet hellittänyt hetkeksi ja ehtii pitää vähäsen vapaatakin. Sunnuntaina pyörittiin Janin kanssa Porissa shoppailemassa ja tällä viikolla olen menossa teatteriin, Forssaan uimaan ja laivalle. Tuparien ajankohtaa pää hyöryten pohdiskelen, kun ei yhtään tiedä tuosta possunuhasta mitä se puuhailee. Haluaisin kyllä pitää tuparit vielä tämän vuoden puolella.

Eläintarhalla on riittänyt vipinää. Äidin kanssa naureskeltiin kauhukuvalle, että Nils joku kerta tulee ulkoilulenkiltään kaveri mukanaan. Se nimittäin ampaisi viime torstaina yllättäen häntä viidentenä jalkana oven raosta, kun päästin sitä pissalle. Avasin oven kunnolla, kun ihmettelin meidän ei-todellakaan-mikään-metsästyskoira-koiran säntäystä. Seisoin siinä sitten hetkisen haavi auki. Oli valkohäntäpeura pihassa. Nimenomaan oli, sillä se oli säikähtäneenä rynnännyt jo karkuun tehden pitkiä loikkia risujen yli. Entä mitä meidän paimenkoira? Lorotteli tyytyväisenä siihen kohtaan missä eläin oli aiemmin ollut ja katseli rauhallisena perään.

No, kyllä se sitten kunnostautui seuraavalla metsäreissulla. Oli kai kuullut mun irvailuni suuresta metsästäjästä. Mentiin eilen samoilemaan metsään, kun parikytä metriä tonnin rajasta metsässä lähti peura loikkiin karkuun. Koira meinasi lähteä perään, mutta kuunteli sentään komentoja. Lopun lenkkiä se teki tosin hyvin piinaavia syöksyjä sinne ja tänne, haisteli maata mitään kuulematta ja ravas kuin jotain hakien pitkin metsää. Mä kauhulla odotin, että mitä meidän kokematon "metsäkoira ajaisi" mun luo... Hui!