Nils teki pienen reissun eläinlääkäriin keskiviikkona. Sillä oli molemmissa korvissa ihmeelliset patit ja lekuri kehoitti tulemaan näyttämään mikäli ne ei yön aikana ole merkittävästi laskenut. Eipä ollut laskenut, joten auton nokka kohti Viksua.

Siellä otettiin aurinkoisella tuulella vastaan ja Nilsiä rapsuteltiin kovasti. Nils on kovin tykätty siellä, kun on belgi ja osaa käyttäytyä niin hyvin. Paino punnittiin ja kolmisen kiloa on jätkä laihtunut. Ilmeisesti meidän teholenkkeily on ainakin siihen tehonnut - harmi vaan, kun emännän piti kiinteyttää höttöään eikä koiran. Verikorvaksi patit luokiteltiin. Omituista, sillä asioihin enemmän perehtynyt kertoi mulle, että ko. tauti on harvinainen belgillä ja harvinaista on sen tuleminen molempiin korviin samaan aikaan.

Lääkäri otti pari neulaa ja puhdistuainetta toimenpidettä varten. Mun piti vain pitää koiran päästä kiinni, ettei se pääse liikkumaan. Juu, helppo hommahan se. Eka korva meni hyvin. Nils ei inahtanutkaan, kun se tuikkasi neulan korvaan ja valutti mömmöt sieltä pihalle. Sitten lääkäri pisti vielä kortisonia tilalle eikä koira vieläkään pahemmin reagoinut. Sitten tuli toisen korvan vuoro - sen jossa oli pienempi patti! Eipä ollut koira enää nätisti. Mömmöt saatiin pihalle, mutta kortisonin laitto oli hankalampi tapaus.

Kun homma oli ohi, pyyhittiin punaiset jäljet seinästä (koira ravisti päätään yhdessä vaiheessa) ja alettiin puhua lääkityksestä. Siinä vaiheessa piti emännän istua. En tiedä, oliko se kuumuudesta, huonosta syömisestä vai omasta pienestä flunssanpoikasesta johtuvaa, mutta silmissä sumeni ja jalat meinas mennä alta. Kyllä mä yhdessä vaiheessa näin sen neulankin ja sen kun eläinlääkäri tuikkasi sen korvaa, mutta kun en mä yleensä ole niin heikkohermoinen. Hoitaja tuli auttaan koiran viemisessä autoon, kun mun piti jo silläkin matkalla istahtaa. Laskun sain maksettua välillä istuen ja lopulta pääsin autoon. Tilannetta pahensi tietysti järjetön nolouden tunne, kun kesken kaiken alkoi noin heikottaa. Saatika jos olisi pyörtynyt siihen eläinlääkärin vastaanoton lattialle. Soitin autosta Sarille ja rauhoittelin hermojani. Kaupasta käytiin matkan varrella hakemassa palkintoa niin koiralle kuin emännällekin...

Nyt vaan mietin, että mitä sitten jos tuo verikorva tulee takaisin... Huh.