Olen ilmeisesti hermoloman tarpeessa. Eilen jazz-jumiksen jälkeen oli iltapala rova-nuorille ja avustajille. Iltapalan jälkeen siivoilin sitten muutaman nuoren kanssa jälkiä ja pidin käsissäni tyhjää muovikassia ja puolikasta kurkkua pakastepussissa. Selittelin siinä samalla kun laitoin tavaroita oikeisiin paikkoihin ja yhtäkkiä havahduin tekemisiini. Jäin miettimään mitä olinkaan oikeastaan tehnyt ja naureskellen menin kuivamuonakaapille. Niinpä näin. Taivuin kaksinkerroin nauramaan ja yksi nuorista kävi tarkistamassa kaapin sisällön. Olin laittanut kurkun kaappiin ja kuljin yt muovipussi kädessä. Alunperinhän mun piti laittaa kurkku omaan kassiini, että vien sen kotio ja se tyhjä muovipussi kaappiin. Juuri näin. Nyt äsken tätä blogia kirjoittaessa suljin ylimääräisiä ikkunoita ja monta kappaletta tekstiä meni taivaan tuuliin kun painoin nappulaa "palaa tallentamatta" ja suljin tämän kirjoitusikkunan...

Huoh. Kieltämättä on vähän stressaantunut olo. Oon joutunut oleen päiväkerhoissa mukana, kun avustajaksi valittu ei aloittanutkaan töitä heti valituksi tulemisen jälkeen. Olin sitten maanantaina ja torstaina ensin aamulla apukätenä päikkärissä ja illalla tein omia töitäni. Varsinkin toi maanantai oli paha, kun oli monta kerhoa peräkanaa. Eilen meillä oli jazz-jumis ja sen järjestelyissä oli työtä. Harmittaa, kun senkin olisin voinut vielä paremmin hoitaa, mutta kun aikaa oli otettava myös itselle ja eläimille. Tänään oli partiolaisten lupauksenanto ja ensi perjantaina kymppisynttärit... Syyslomalla (niin mikä loma?) olisi kokkikurssia ja trangiakurssia partiolaisille...

Mitä muuta on tapahtunut? Aika paljon eikä kuitenkaan mitään. Koti alkaa olla jotenkin kunnossa ja ekat naapuritkin on käyny - vielä peräti omenapiirakan kera! Paljon olisi kuitenkin tehtävää, mutta on iskeny väsymys. Ei enää vaan jaksa koko ajan olla järjestelemässä tavaroita paikoilleen, vaikka esimerkiksi keittiössä olisi nyt hyllykkö valmis ja saisi koko huoneen kerralla laitettua. Muuttostressin painoksi olenkin sitten huinannut maailmalla. Työasioissa käväisin Lavialla ja sukulaisten kanssa matkattiin Tervakoskelle ihanaan vanhaan kouluympäristöön, jonka omistaa meidän sukulaiset. Tornissa on tullu istuttua, viimeksi perjantaina Janin kanssa! Komeasti osaa velipoika laulaa! Meinas oikein silmänurkat kyyneltyä kun se lauloi Joutsenlaulun. Mutta tätähän ei kerrota sitten sille.

Tässä muuten lisää kuvia talosta:

Olohuone alkuvaiheessa.

Eteinen, päässä makuuhuone. Ja sitten kuva keittiöstä ilman uusia kaapin ovia... Lupaan laittaa päivitetyt kuvat mahdollisimman pian, koska keittiö ei todellakaan ole enää kuvan kaltainen - kiitos kaapinovien!

Kuten huomaa, tämä kuva on otettu ihan muuton jälkeisinä päivinä - kaikki levällään ja työkalut pitkin poikin. Mutta kärsivällisyyttä, viikon sisällä laitan nykytilanteen kuvat :)