Kyllä alkaa pätkiä ja pahasti. Äiti antoi videokameran, jotta tallentaisin eläintarhani hauskuuksia heidänkin nähtäväksi. No, sen ansiosta olen huomioinut kahden karvapallon omituisuuksia aktiivisemmin ja yrittänyt saada nauhoitettua niiden sähläystä kasetille. Jep, mahdotonta. Ne pitävät omaa kivaansa aina kun kamera on jossain toisessa päässä taloa. Kun sitä lähtee hakemaan, seuraavat kissa ja koira kintereillä eikä kiusallakaan tee enää mitään muuta kuin hengitä. Tai jos jonkin ihmeen kaupalla kamera onkin lähistöllä niin kaksikko siirtyy leikkimään jonnekin kameran ulottumattomiin. Liikahda ja homma lopahtaa taas, kun ne jää katsomaan että mitä tapahtuu...

No, mikä sitten pätkii? Eilen juuri ennen lenkille lähtöä tapahtui jotain käsittämättömän hauskaa, jolle nauroin maha kipeänä. Itsekseni ajattelin, että tuo juttu täytyy tallettaa jälkipolville blogissa. Käväisin lenkillä ja saapuessani kotiin en enää muistanut, mikä se järisyttävän hauska juttu oli. Mietin pääni puhki, mutta tuloksetta. Harmitti vietävästi, kun muistin, että se oli todella hulvaton kommellus.

Illalla kissaa ruokkiessa se muistui mieleeni, koska katti yhtä hyvämuistisena toteutti saman hauskuuden uudestaan. Eli - vaihdoin kissan ruoka-alustalla maidon ja ruuan paikkaa, koska Eemil syödessään osaa sotata aivan käsittämttömästi. En halunnut, että tapettini menee piloille, joten siksi vaihdoin kuppien paikkaa päittäin. Ruokahetken koittaessa otin alustan ja laitoin maidot sekä ruuat kippoihin ja vein koko komeuden omalle paikalleen. Nälkäinen kissa kipitti vauhdilla syömään ja - luonnollisesti työnsi nokkansa sille puolelle, jossa aiemmin on ollut ruoka. Voi sitä hölmistynyttä ilmettä, mikä rontilla oli, kun kipassa ei ollutkaan ruokaa vaan maitoa! Eemil nosti katseensa muhun kuin sanoakseen, että mitäs hiton huijausta tämä on. Sitten se työnsi uudestaan kuononsa samaiseen astiaan ja nosti taas katseensa muhun. Eipä ollut maito vieläkään vaihtunut ruuaksi. Jouduin ihan oikeasti näyttämään kissaparalle, että sun ruokas on nyt tuossa astiassa.

Ja tämä tapahtui toisen kerran illalla. Jälleen koko alusta mukaan, ruuan anto, maidon vaihto ja paikalleen takaisin. Eikä kissa vieläkään tajunnut, että paikkoja oli vaihdettu. Kesti hetken ennen kuin Eemil omin avuin hoksasi, että hei, siirrä kuonoa kolme senttiä toiseen suuntaan niin löytyy sapuskaa...

Meidän fiksu kissa.

Kaisa kertoili eilen, että joku ei ollut uskonut, kun hän oli kertonut kaverinsa kissan läimivän persauksille. Yhym, minun kissani. Eemil tosiaan aina sille päälle sattuessaan tekee yllätyshyökkäyksen, jonka huomaa vasta, kun tuntee hiplauksen pakaroillaan - seisoessaan siis. Katti tekee loikan, läimäsee tassunsa persauksille ja livistää ääntä nopeammin karkuun. Tätä sattuu harvoin ja se on aina uskomatonta. Joskus sitä sattuu montakin kertaa saman päivän aikana ja sitten kuluu viikkoja seuraavaan kertaan. Ei mitään käsitystä, mitä kissan mielessä pyörii silloin, mutta näin tapahtuu.

Ihan pelottaa ajatella, että jos koira on isäntänsä/emäntänsä näköinen niin miten se pätee kissan kanssa?!?