Onpas taas vierähtänyt aikaa viime kirjoituksesta. On ollutkin pientä kiireen tuntua ilmassa, vaikka kovin yritin keväältä karsia töitä.

Tammikuun lopulla oltiin näytelmäkerhon kanssa esiintymässä Rotareille ja täytyy sanoa, että oli aivan mahtavaa esiintyä porukalle, joka oli täysillä mukana. Innostunut vastaanotto, syvältä kumpuavaa naurua ja välitön ilmapiiri. Jouduin itsekin paikkaamaan kahta poissaollutta ja esiintyessä tunsin kuinka pystyi laittamaan itsestään aina enemmän mitä pitemmälle esitys meni. Uskalsi irrotella. Ja mitä puhuin likkojen kanssa, en ollut ainoa ketä nautti esiintymisestä tuolle porukalle.

Helmikuu alkoi ihan järjettömällä kokoussumalla. Oli lapsi- ja nuorisopoliittisen ohjelman ohjausryhmän kokous (tai LANUPOksi mä sitä kutsun, kun tuo on niin kauhea hirviönimi), kasvatustyön johtokunnan ja sivistyslautakunnan kokous samana päivänä! Sattuman kauppaa siinä oli enimmäkseen, mutta kyllä vähän piti pohtia miten onnistuu osallistuminen kahteen viimeiseen kokoukseen. Ne kun olivat melkein samaan aikaan... Onneksi sain järjesteltyä asiat ja pääsin osallistumaan kaikkiin kokouksiin. Lautakunnan kokoukseen halusin erityisesti, koska se oli ensimmäinen mulle. Jännitti pikkaisen, mutta eiköhän se ala luonnistua, kun pääsee jyvälle.

Uusia tuulia puhaltelee muutenkin. Otettiin tällä viikolla yhteyttä kulttuurin merkeissä. On ilmeisesti kova halu saada laitumelle kesäteatteri ja kysyttiin josko voisin haistella ilmaa niin sanotusti - etsiä ohjaajaa, paikkaa, kysellä halukkaita esiintyjiä... Ohjaajan paikkaa suositeltiin mullekin, mutta en oikein tiedä onko mulla pätevyyksiä sellaiseen pestiin. Olenhan mä ohjannut nuoria jo kohta kolme vuotta ja kouluaikana suorittanut vähän sitä ja tätä ilmaisutaidonkurssia, mutta siltikin. Kyselemällä olen saanut nimiä, joita voisi mahdollisesti kysyä ohjaajan pestiin. Täytyy laittaa pallo pyörimään ja katsoa mitä tulee.

Elämä muuten on sujunut melko rauhallisissa merkeissä. Tai, miten rauhallista voi olla koiran ja kissan hallinnoimassa taloudessa. Nils ja Eemil on tosiaan löytänyt yhteisen sävelen. Välillä kaksikko saattaa maata etutassut vastakkain ja toljotella toisiaan. Toisinaan mennään lujaa ympäri kämppää. Eemil saa ihan rauhassa hyppiä Nilsin kuonolle ja läimiä tassulla - eipä koira paljoa reagoi. Katinrontti on jo oppinut, että koiraan on hyvä purkaa energiaa ja huonoa tuulta. Ei muuta kuin sohvan reunalla keikkumaan ja yrittää purra kivaa korvaa, joka aina välillä sattuu osumaan suun kohdalle... Ulkonakin ollaan karvapallon kanssa oltu melkein joka päivä. Valjaat ei enää ole viholliset ja uskalletaan jopa liikkuakin maha irti maasta :) Ja yhä vain mä ihmettelen, että olisiko tuo katti rauhallisempi jos mä olisin antanut sille jonkun muun nimen kuin Vaahteramäen Eemeli (Eemil)?