On kyllä ollut yhtä vuoristorataa joulukuu ja marraskuun loppu. Välillä on istuttu sivistyslautakunnan kokouksessa ja rehtoriehdokkaita haastattelemassa, toisaalla taas on ollut sormet liimassa askartelupäivään valmistautuessa tai korvat täynnä metallimusaa.

Pahin kokemus kuitenkin oli hammaslääkärin penkkiin joutuminen. Lohkesi hammas eräänä iltana ja sain ajan nopeaan väliaikaispaikkaukseen. Eihän sellanen pikkujouluaikana pysy, kun on pitopöydät valmiina kaikkialla. Viime perjantaina soitin josko saisi aiemman ajan taas lääkärille, kun ei oikein särkylääkkeet auttanut. Aika nimittäin oli annettu vasta seuraavalle viikolle. Upea ihminen langan toisessa päässä mahduttu mut viikonloppuruuhkaan ja pääsin mulle oudolle lääkärille. Tilanne oli loppuviimeksi niin, että hammas kiskaistiin pois. Hammaslekurin ammattitaitoa koeteltiin kunnolla, kun se joutui työnsä lisäksi pitämään mua tajuissani. Se selitti koko ajan mikä vaihe oli menossa ja huolehti, että hengitin rauhallisesti ja tasaiseen tahtiin. Mun yrittäessä saada jotain tolkkua maailmaan taas, se hoiteli muita asiakkaita ja palasi sitten huolehtimaan mun kunnostani. Aivan loistava hammaslääkäri!

Toista ääripäätä taas edustaa eilisen eli itsenäisyyspäivän kokemukset. Aamulla kirkossa oli parvellinen miehiä ympärillä :) Lupasin kerätä mieskuorolta kolehdin ja menin valmiiksi jo siis urkuparvelle istumaan. Siellä minä pienoinen istuskelin isojen äijien takana. Oli hauskaa nousta seisomaan esim. uskontunnustuksen kohdalla, kun edessä oli harteikas muuri, jonka takaa ei nähnyt yhtään mitään. En valita missään tapauksessa - harvat päivät alkaa noin. Itsenäisyyspäivä oli muutenkin kokemusrikas. Juonsin juhlan kirkon jälkeen ja pienien aikatauluongelmien jälkeen kaikki sujui hyvin. Sain positiivista palautetta paljon tilaisuuden jälkeen ja oli mukavan lämmin mieli lähteä kotiin.

Illalla oli partiolaisten soihtukulkue veteraanikiveltä sankarihaudalle. Kerrankin oli sää melko kaunis ja hyvä. Ei satanut räntää kasvoille eikä pureva viima pöllyttäny tukkaa ja palelluttanu sormia sekä varpaita. Osallistujia oli paljon ja mikä omituisinta - me oltiin ajoissa valmiina! Tai siis ainahan me ollaan valmiina oltu, mutta nyt me oikein seisoskeltiin parijonossa hetken aikaa ennen kuin valot sammui ja meidän oli aika lähteä liikkeelle! Käsittämätöntä!

Se mikä soihtukulkueessa harmitti, oli se, kun autoja ajoi meitä vastaan. Mehän ei siis saada sulkea koko tietä vaan vain se kaista, jolla me kuljetaan. Muistelin eilen, että kyllä silloin mun ekoina kertoina kulkueessa autot väistyi Esson ja kauppojen parkkiksille odottaan meidän ohimenoa, mutta ei eilen. Sieltä tuli solkenaan välillä autoa vastaan ja taaksekin muodostui kiva letka. En mä vaan käsitä mitä niiden päässä pyörii, jotka ajaa Suomen lippua vastaan tai pieniä soihdunkantajia vastaan? Vaikka ihmisiä oli kulkueessa paljon niin ei sen ohi meneminen kauaa kestänyt. Laitumellakin on vähän väliä pihoja, johon oisi voinut autollansa kurvata odottamaan. Laitoin paikallislehteen mielipideosastolle kirjoituksen asiasta. Saapa nähdä tuleeko kitkeriäkin kommentteja asiaan... Mutta pakko jotain on sanoa. Joko tahti muuttuu tai joku muu järjestää kulkueen. Mä en halua istua käräjillä jos auto töytäisee kulkueeseen osallistujaa ja järjestäjät nykymenon mukaisesti vedetään oikeuteen turvallisuusasioiden laiminlyönnistä. Aina näissä on nämä vastuukysymykset enkä mä tingi turvallisuudesta. Ensi vuonna on näytön paikka autoilijoilla...