Kun Suomen suvi on niin kaunis, ei sitä edes kaipaa kauas vieraille maille. Me Nilsin kanssa tehtiin pieni kesäreissu tuonne Keikyän maisemiin. Maanantai aamupäiväsellä pakattiin tavarat autoon ja suunnattiin sukuloimaan mummun siskon luo. Yhdessä me päätettiin piipahtaa kalasatamassa hakemassa vähän kalaa hellepäivien herkuksi, mutta ihme kyllä, paikka oli kiinni. Lievä pettymys oli etten sanoisi. Me tyydyttiin sitten normikaupan kalatiskin antimiin eikä nekään nyt pahoja ollut. Ostin loppuja hellepäiviä ajatellen uudet uikkarit. Vanhoista näkee melkeinpä läpi eikä viime kesänä Bulgariasta ostetut ole ne kaikista säädyllisimmät versiot.

Ehtoolla juotiin kahvia, syötiin ja pelailtiin korttia. Juoruttiin yömyöhään ja lopulta Nilsin kanssa kompattiin ulkoriviin yöksi. Moni epäili, että uskallanko nukkua siellä "yksinäni", mutta mikäs siellä oli olla? Ihanan kotoisa pieni soppi ja kauhean kokoinen koira vahtina - niin mitä piti pelätä? Nilskin asettui nopeasti nukkumaan lattialle. Sisätiloihin siirryttäessä se oli kovin menossa autolle, että nyt lähdetään kotiin, mutta reippaasti se kuorsasi koko yön.

Aamulla otettiin aurinkoa ja höpötettiin ihmisten kanssa, joita kerääntyi paljon paikalle. Melkoisen rentouttava reissu. Pääsi pois samoista, vanhoista nurkista ja sai oleskella hyvässä seurassa.