Sain tänään kummitädiltä levyn, joka sisälsi valokuvia meidän kesäteatteriesityksestämme. Punkamokkaa ja pioriisseliä esitettiin viisi kertaa Kokkon kodalla. Vuoden mittainen projekti huipentui kesän esityksiin, joissa kaiken kaikkiaan kävi useampi sata henkeä katsomassa laitumelaista elämää. Syksyllä alkanee uusi kierros ja uudet kujeet - ehkä kuitenkin vanhojen hahmojen kanssa...

Tuo ei ole kuitenkaan se mikä varsinaisesti päällimmäisenä mielessä pyörii. Ei, mielessä pohdiskelen nyt, että on se kumma miten elämä kuljettaa. Koulukiusattu on päätynyt teatterilavalle esiintymään, parhaimmillaan parinsadan hengen silmien eteen. Mutta tulihan sitä jo ala-asteen sylkykuppiaikoinakin oltua lavalla. Ja voi sitä tunnetta. Kun ihmiset eivät nauraneet sun kustannuksella vaan sun ansiosta. Mikä ihme sekin esitys oli, kun muistaakseni esitin Cassiusta? Vuorosanoja riitti ja kun sanat hukkui, vedettiin improlla suurinpiirtein.

Ja kuitenkin kouluaikoina tunnilla ei tullut viitattua ellen ollut satavarma vastauksestani. Ettei vaan saanut kuulla ivanaurua ja kommentteja osaamattomuudesta. Kerran unohtui jalkaan ns. kotikengät - ihan siistit ja kaikista mukavimmat kengät - mutta nekin piti käydä kotona vaihtamassa, vaikka oltiin jo päästy koulun pihaan. Matkaa kotiin oli 5 kilometriä. Mutta jos vaarana oli jonkun silmätikuksi joutuminen yksien kenkien takia...

Niin että miten noista ajoista onkin päätynyt tähän nykyiseen pisteeseen? Jotenkin ajattelen, että kouluajat vain painoivat todellisen persoonani jonnekin syvälle, jottei siihen sattuisi niin paljoa ja vasta lukioajoista olen alkanut pikkuhiljaa etsiä esille sitä todellista minää. Eikä sellainen prosessi tapahdu silmänräpäyksessä. Vielä nykyäänkin tulee tilanteita, kun haluaisi vain sulautua seinään, kadota tapetteihin. Toisinaan jotkut tilanteet kammottaa niin paljon, että tekisi mieli jäädä kotiin peiton alle ulisemaan. Ja kuitenkin - kohtaan ne tilanteet. Se on jatkuvaa kasvamista ja eritoten itsensä voittamista. Raskasta, mutta palkitsevaa. Ja nyt olen ylpeä itsestäni, kun olen saanut kunnialla hoidettua tuon kesäteatterin. Siellä on hyvä olla.