Päätettiin tai päätin laittaa kuitenkin sen rakennusprojektin jäihin. Kieputtelin numeroita pitkät päivät ja kyllä se todellisuus tuli vastaan. Ei yksinelävällä, suhteellisen pientä palkkaa saavalla ihmisellä ole kuitenkaan mahdollisuuksia suuriin lainoihin, kun kuukausierät kohoaa sitä mukaa sitten aina isommiksi. Nippa nappa nyt saatavalla lainalla olisi sen talon rakentanut, mutta mitään yllätystä ei olisi saanut tulla. Ja vastaavasti lainan kanssa, nykykoroilla ja pikkasen isommillakin olisi pärjännyt, mutta jonkun 5% korolla olisi ollut niin lujasti kusessa, että edes päälakea ei olisi näkynyt. Jokainen sentti olisi tuossa tilanteessa mennyt lainan maksuun ja asumiskuluihin.

Ei, mä olen vasta 25v. nuori ihminen ja mä haluan elää. Lainan kanssa pystyy kyllä elämään, mutta ei sellaisen, jossa koiran sairastuminen tai kampaajalla käynti sekoittaa koko talouden. Vaikka se on tylsää maksaa vuokraa ja asua jonkun muun kämpässä niin ennemmin se ja mahdollisuus tulla ja mennä, harrastaa ja hankkia kuin pennin venytys nälkäkuoleman rajalla ja kaikkien elämän ilojen kieltäminen. Ilmaiset harrastukset ja ilojen löytyminen arjesta on kaunis ajatus, mutta todellisuus on se, että eläminen vaatii rahaa. Ja mä olen elämänhaluinen.

Jotain sanoo jo sekin, että kun tää vetäytymispäätös tuli tehtyä, tuntui kuin olisi muutaman tonnin paino pudonnut harteilta. Monta unetonta yötä tuli vietettyä kun pohti, että pystyykö maksamaan sen lainan ja riittääkö raha rakentamiseen. Kuten otsikko sanoo, olin hetken aikuinen - ja se riitti mulle.

Toki olen pettynyt, mutta se tunne on jo enimmäkseen mennyt ohi. Nolostunut, kun hehkutin tulevaa rakennusprojektia joka puolelle ja nyt saan joka puolelle selitellä miksi se ei toteudukaan. Se tunne ei ole mennyt ohi eikä varmaan ihan heti menekään. Me ihmiset kun ollaan ihan parhaita nolouden tunteen kokemisessa ja siinä kylpemisessä.

Sellainen oli siis mun seikkailu aikuisuudessa ja se kokemus riittää pitkälle. Nyt voi keskittyä suunnittelemaan Puuhamaareissua ja asunnon sisustamista.