Lähdettiin sitten eilen Ainon kanssa jälleen viihteelle. Koska ehdottomasti paras karaoke-emäntä piti vapaata, emme suunnistaneet kantapaikkaan vaan lähdimme jälleen testaamaan uusia suuntia. Ihana kuskimme heitti meidät Sinisen karhun eteen naapurikunnassa ja aloittelimme ehtoota siellä. Perinteisesti baaritiskin toisen puolen osaaminen testattiin pyytämällä tekemään jokin drinksu. Siinä sai baarimikot pistää luovuutensa peliin ja tässä paikassa tiskin takaa tuli aika helmiä. Kokeilin myös paikan kaimaa juomana eli Sininen karhu -nimistä drinkkiä. Suosittelen. 

Tuttujakin paikassa oli, mikä ei sinänsä ollut yllättävää. Onhan puolet suvusta ja porukoiden tutuista kyseisellä paikkakunnalla. Lapsuuden ajan vaipanvaihto-juttuja en tosin niinkään kaivannut iltaan... Baari oli hyvä ja se päätyi ainakin mun suosikit -listalle.

Karhusta lähdettiin liukastelemaan seurahuoneelle. Muistelisin jonkun serkuista sanoneen, että hänen on aika lakata käymästä kyseisessä paikassa sitten kun mä ilmestyn sinne. Se päivä koitti eilen. Etuovella poket sai piristystä iltaansa, kun heti sisäänpäästyä aloin kysellä mitä missäkin on. Järjettömän sokkeloisen oloinen paikka ja monta eri huonetta. Lauma portsareita ohjasi meitä eteenpäin ja narikalta saatiin loput tarpeelliset tiedot. Suunnattiin tiskille ja kokeiltiin osaaminen. Odotellessa karaokepuolen avaamista tutkittiin paikka ja sen tarjonta. Fiksu sisustus eikä silmänruuassa ollut valittamista.

Karaokepuoli oli pettymys. Vetäjä toimi samalla baarimikkona eli se palloili edestakaisin levyjen ja pullojen välillä. Laulupaikka oli hieno koroke kulmassa, mutta täysin toimimaton. Kajarit huusi korviin niin ettei laulusta tullut mitään ja laulajille oli vain yksi mikki. Eli hyvin suosittu porukkalaulaminen ei onnistunut, kun laite ei napannut kaikkien ääntä ja kauempana pidettäessä ei edes sen yhdenkään. Laulukokoelma oli hyvä ja kappaleet niitä parempia versioita ja pienellä parantelulla paikasta tulisi ihan mukiinmenevä. Mä en siis laulanut.

Siirryttiin takaisin ns. iskelmäpuolelle, jossa mä valikoitsin viattomat uhrini. Kävin kysymässä yhden pöydän luota jotakuta tanhuamaan ja kun selviteltiin mun varpaitteni loukkaantumisen riskimahdollisuus, sainkin tanssiparin. Kyseessä oli mitä parhain esimerkki majakka ja perävaunu -ilmiöstä. Mies oli mahdottoman pitkä ja minä mahdottoman pieni. Nauroinkin katketakseni kun parini totesi mun voivan askeltaa ihan miten vain, koska hän pystyisi pitkillä jaloillaan loikkimaan pois alta. Raukkaparka pelkäsi mun menevän rikki, koska vapaasti siteerattuna "olin niin hemmetin pieni".

Tanssipari piipahteli aina silloin tällöin meidän pöydässä juttelemassa ja lattiallakin pyörähdettiin. Tanssin myös tuttujen kanssa ja pari kertaa tuntemattomienkin. Alakerrassa käytiin tutkimassa sen tarjonta, mutta todettiin yläkerran olevan meidän paikka. Siinä se aika vierähtikin.

Vähän täytyy kyllä ihmetellä paikan miehiä. Illan polttava kysymys tuntui olevan: "Olenko mä eka jättiläinen, jonka kanssa sä tanssit?" Ja minä kun olen vielä kasvanut sentin!