Välillä kun aurinko on oikein pilvessä, niin kuvainnollisesti kuin oikeastikin, on uskomattoman tyytyväinen siihen, että on oma koti. On pihaa, johon purkaa tunteitaan puita harventamalla tai naapurittomia seiniä, joista voi repiä tapettia mihin aikaan tahansa. Löytyy metsää, minne mennä juoksemaan koiran kanssa ja nurkkia, joihin käpertyä vain olemaan. Jokaisen elämässä kai tulee vaiheita, jolloin kaikki tuntuu kaatuvan niskaan ja olo on kuin tiejyrän alle jääneellä. Se ja sama mitä yrittää niin on vaikea nousta. Onneksi on koti, jossa saa elää sellaisena kuin on. Onneksi on syli, johon käpertyä lämpöön. Ja onneksi on ystäviä, joiden kanssa ei tarvitse esittää mitään roolia, joiden kanssa saa nauraa ja hullutella.