Nyt on myös takana ensimmäinen leiri oman pitäjän leirimajalla. Huh. Vähän on jotain leiriväsymystä edelleen, kun puolen päivän aikaan tekis päikkärit hyvää.

Leirimaja saatiin suhteelliseen hyvään kuntoon leireihin mennessä, vaikka pelkäsin, että siellä on kaikki kesken ja me saadaan melkein rakennusromun seassa kulkea. Piha varsinkin oli komea, tilaa riittää joka suuntaan ja pelikenttä on ollut ahkerassa käytössä. Eritoten nuotiopaikkaa täytyy kehua. Se on nykyään niin siistissä kunnossa ja jotenkin vain kaunis. Tietysti sisällä on kaikenlaista tekemistä. Me esimerkiksi ei olla saatu niitä kalusteita päivähuoneeseen (opetus/toimintatila). Osittain siksi, että jotkut laittavat vähäsen vastaan ja sanovat, että miksi sinne mitään huonekaluja hankkia, kun kerran haluttiin toimintatila. No, miettiköön itse, millaista on istua tyyliin 7-8 tuntia pirttikaluston penkeillä, joissa ei ole selkä nojaa ja persauksen alla on kova puupenkki...

Yövalvojasysteemikin toimii jotensakin. Tietysti peruutuksia tuli muutama, mutta ne johtui ihan kunnollisista syistä, jotka ymmärsin hyvin. Paitsi se yksi. Torstaiyönä valvoin itse leiriavustajan kanssa, koska valvottiin muutenkin pitempään ja sitten oli kommunikaatio-ongelmia yövalvojan kanssa - ei ilmeisesti saanut tietoa, että hänellä on valvontavuoro.

Leiri sujui kaiken kaikkiaan hyvin. Mukelot oli ihania, vaikka allekirjoitan sen Kotimaa lehdessä olleen papin sanat, että jotkut ajattelee rippilasten olevan toisinaan "seinästä irtirevittyjä perkeleitä". Mutta ne kuunteli, kun oli asiaa ja pääsääntöisesti ei tarvinnut kuin kerran sanoa ja homma alkoi taas toimia. Ulkopuoliset aiheutti häiriötä maanantaiehtoona. Ja se oli suoraan meitä varten se häiriö. Huutelua rajalla, autosoittimet nupit kaakossa ja rakettien ampumista. Sitä kesti yhteentoista illalla ja seuraavana aamuna soitin poliisille. Sain toimintaohjeet vastaisuuden varalle ja aion niitä käyttää. Niiden nuorten häiriköiden kannalta asia on huonompi, sillä jos me joudutaan soittamaan poliisit ja ne saa selville häirköitsijät, niin se on tavallaan "poissa meidän käsistä". Yleinen syyttäjähän voi päättää nostaa syytteen, vaikka me ei sitä tehtäisikään ja silloin ne mukamas harmitonta pilailua harrastaneet nuoret voi joutua isoihinkin vaikeuksiin.

No, vielä on yksi ripari ja 2 lastenleiriä jäljellä. Partioleiri me siirrettiin heinäkuun loppuun, kun tuli yhdet harrastemessut suunnitellun leirin kohdalle. Saa nähdä miten ne leirit menee...