Jani soitti torstaina. Kyseli olinko menossa katsomaan taloa, josta lehdessä ilmoiteltiin. Olin pohtinut asiaa ja tullut vähän siihen tulokseen, että odottelen vielä ennen kuin oikeasti alan vakavasti suunnitella talon ostoa. Siihen olisi kuitenkin sidottuna monen monta vuotta enkä kuitenkaan tiedä, kuinka kauan tämä on kotipaikkakuntani ja tämä seurakunta työpaikkani. Olen jo vähän ajatellut, että jossain vaiheessa haluaisin isommalle pallille istumaan. Kyllähän mun koulutukseni sen mahdollistaa ja nuorisotyössäkin on johtavia paikkoja. Olisi myös mielenkiintoista työskennellä jossain järjestössä joskus.

No, Jani - ja meidän isä taustalla - totesikin, että eihän sitä nyt heti tarvitse ostaa. Mentäisiin vain katsomaan. Kieltämättä olin utelias talon suhteen, joten otin välittäjään yhteyttä ja sovin näytön seuraavalle päivälle. Varmuuden vuoksi tein pieniä laskelmia, mihin mulla olisi varaa ja mihin ei. Ostinhan mä autonkin, kun piti mennä vain katsomaan...

Äijät nappasi mut aamulla mukaan ja suunnattiin talolle. Ei hassumpi talo ulkoa eikä sijainnissakaan ollut vikaa. Mutta kun otti huomioon ketä sitä taloa oli katsomassa, niin ei se oikein toiminut sisältä. Olisi pitänyt tehdä sisusta melkein kokonaan uusiksi, että mun kaltaisen ihmisen olisi hyvä asua siellä. Eikä se säväyttänyt mitenkään, että tämän mä haluan kodikseni. Niinpä niin. Jatketaan kuulolla oloa.