Näin partioviikon kunniaksi käytän hyväkseni tätä foorumia ja kauppaan aivan loistavaa harrastusta niille, jotka ovat harrastuksen tarpeessa. Itse jouduin partiokuvioihin vasta kun tulin nykyiseen työpaikkaani. Täysin ummikkona lampsin kokoukseen, jonne tuli lippukunnan kantavat voimat. Vajaan parin vuoden sisäänajon jälkeen olenkin nyt laumanjohtaja ja lippukunnanjohtaja... Enkä kadu yhtään.

Partiossa on saanut tutustua niin monenlaiseen erilaiseen taitoon joista kaikista on ollu hyötyä ihan arjen elämässä. Jotkut on ollut aivan uusia asioita, joista on saanut melkein uuden harrastuksen ja toiset sitten sellaisia pieniä niksejä joita on voinu käyttää muutenkin. Ja kun niitä kaikkia juttuja ei kuitenkaan tartte osata yhtään tai täydellisesti. Aina on porukassa joku joka auttaa mikäli on ongelmia. Eikä jää tavallaan ulkopuolelle jos ei jotain osaa.

Ei se ole pelkkää solmujen opettelua vaan paljon enemmän. Ja niillä kenellä on kanttia, kehotan ottamaan selvää. Ikä ei ole este, partiossa on touhua niin lapsille kuin vanhemmillekin.