Kutsuttuja vieraita oli kaikenkaikkiaan joku 260 henkeä ja määräaikaan ilmoittautuneita oli 220 noin. Tietysti tuollainen määrä toi heti ihan uusia ulottuvuuksia kaikkeen. Mikä tahansa paikka ei soveltunut juhlapaikaksi ja ohjelmaa suunnitellessa piti ottaa huomioon suuri pääluku.

Perjantaina ennen häitä laitettiin särkän tanssilavaa kuntoon sekalaisin voimin. Aamusella oli muun muassa tulevat lankoni auttamassa pöytien kanssa. Ei voinut kuin hymyillä heidän käsittelyssä. Kaikki mitä sanottiin, sanottiin sellaisella äänensävyllä ja tavalla, että ei tullut mieleenkään tiuskaista takaisin stressaantuneena "kyllä mä sen tiedän" tai "no olen pohtinut". Sitä vain nyökytti päätään ja hermokimput suli pois. Väkeä kävi muutenkin päivän aikana paikalla ja monenlaista touhua riittikin. Perunan pesua, lattian lakaisua, pöytien koristelua, lasten leikkinurkan talon kasausta (yhym, oli tuunattava leikkitalo johon kävi piirtämässä moni muukin kuin alle 150 cm pitkät), hääparin pöydän koristelua... Itse lähdin paikalta kolmen jälkeen, sillä oli jalkahoito varattuna neljäksi. Tohinat jäi melko hyvään kuntoon ja kaaso piti lankoja tiukassa otteessa. Oli onneksi passittanut sulhasenkin kotiin lepäämään illan kuluessa.

Lauantaina siis paikat odotti koristeltuina juhlakansaa, joka saapui paikalle tipotellen. Meidän perässä tuli ihan kiva letka autoja ja harjua ajellessa joutui varomaan ihmisiä - tai ennemmin ihmiset varoi autoa, sillä kovinkaan paljoa ei ollut tilaa väistellä :) Samantein meidän päästyä perille alkoi kätteleminen. Ovella oli ensimmäisenä mun ja Teuvon vanhemmat. Siitä väki jatkoi matkaansa meidän luo. Me seisottiin vähän kauempana niin ettei pääsisi kauheita ruuhkia syntymään. Monta halausta ja kädenpuristusta vaihdettiin. Minkälaista se mahtaa olla linnanjuhlissa, kun nytkin tuo parisensataa tuntui aika määrältä? Oli kuitenkin ihanaa nähdä ihmisiä, joiden kanssa halusi jakaa juhlapäivän. Eikä me pidetty kauheaa kiirettä kätellessä, että ehti muutaman sanasen vaihtamaan ja halaamaan hetken pitempäänkin, jos niin halusi.

Hujauksessa se menikin ohi ja vuorossa oli Teuvon veljen maljapuhe. Se täytyy myöntää, että maljapuhe on jäänyt vähän hämärän peittoon, sillä Tuomo piti upean puheen vielä myöhemmin ohjelmassa ja nämä kaksi puhetta sekottuu mielessä. Kilistelyt ja eläköön-huudot muistaakin ja sen, että sitten oli vuorossa ruokailu. Pöytä notkui kaikesta hyvästä mitä emäntä ja sukulaiset oli valmistanut. Yhä vain alkaa maiskutella huuliaan kun muisteleekin tarjoiluja. Nam.

Ihmeen äkkiä tuollainen väkimäärä ruokittiin, sillä kun lautasten keruu alkoi, me oltiin puolisen tuntia etuajoissa aikataulua. Siinä olikin sopiva välä tervehtiä ihmisiä ja jaloitella. Tietysti me yritettiin seremoniamestaria hoputtaa, että alkaisi jo ohjelman, mutta onneksi joku meistä ajatteli ja antoi ihmisille ihanan "ruokalevon" ja jaloitteluhetken. Kyllähän siinä iltaa oli aikaa vaikka kuinka. Ja itselläkin pysyi ajatus kasassa, kun mentiin sellaisella sopivalla tahdilla ohjelmasta seuraavaan.

Hääjuhlan ohjelmaa oltiin yhdessä suunniteltu ja tietysti sinne joukkoon oli jätetty välejä yllätysohjelmille ja vapaalle sanalle/esitykselle. Ruokailua odotellessa pöytäkunnat sai täytellä hääveikkausta, jossa kysyttiin hääpariin liittyvistä seikoista. Yhteistä harrastusta haettiin, missä tanssittiin eka tanssi, mitä Teuvo toi mulle kerran töistä tullessaan, mitä mä annoin palkinnoksi urheasta hiihtoreissusta... Hääveikkauksen vastaukset annettiin ohjelman aikana ja parhaiten tiennyt pöytä palkittiin karkkikorilla.

Ohjelmasta kuitenkin lisää seuraavalla kerralla, sillä nyt täytyy valmistautua kolmen lajin aterialle lähtöön :)