Jatketaanpa tarinointia elokuun 20. päivästä, jotta muistot pysyisi tuoreena omassakin mielessä...

Häämuisteloissa ollaan viime kerralla päästy ohjelman loppuun ja mainintaan siitä, että seuraavaksi vuorossa oli häävalssi. Pienen tauon jälkeen lavalle kapusi siis bändimme Tähtikartta, joka aloitti meidän biisillämme. Sitä ei varmastikaan moni tiedä, että jos jostakin väännettiin kättä sulhasen ja morsiamen välillä niin se oli nimenomaan tuo häävalssi. Teuvo halusi Kummisetä -elokuvasta tutun kappaleen (ei se Speak softly, vaan se toinen), joka ei yhtään napannut taas mun makuuni. Minä ehdottelin ensin kappaleita, jotka ei ollut valsseja, mutta joilla oli jotain kytköksiä meidän elämään. Yhteinen valinta syntyi niistäkin, mutta lopulta alettiin olla kuitenkin sitä mieltä, että yhteisen tanssin tulisi kuitenkin olla valssi. Ja taas oli veivaamisen vuoro... Onneksi meillä oli rauhallinen ja sovitteleva henkilö sopimassa häämusiikista ja niin me saatiin valittua häävalssi. Eli ohjelman jälkeen bändi soitti Matti Eskon Häävalssin.

Vaikka me ollaankin Teuvon kanssa tanssittu aiemminkin niin kyllä tuota häävalssia jännitti. Ensinnäkin hameen laahus ja toiseksi korkeat korot mietitytti. Jalat alkoi jo tuossa vaiheessa olla ihanan turrat, joten pieni pelko oli että lennähdän turvalleni... Onneksi mitään niin pahaa ei käynyt. Tanssi sujui itse asiassa melko hyvin ja ne muut ihmiset vaan unohtui ympäriltä. Meidän tanssin loputtua oli vuorossa mun vanhemmat ja sitten Teuvon vanhemmat. Oltiin sovittu, että heti kun näyttää ettei jaksa enempää tanssimaan, vaihdetaan paria. Niinpä Teuvon veljistä vanhin vaimonsa kanssa tuli seuraavaksi vuoroon. Siinä se ensimmäinen setti menikin, kun hakijoita riitti Teuvon veljistä muihin sukulaisiin sekä omalta että miehen puolelta.

Kun ensimmäinen setti loppui, ehdin hyvin tutkimaan kahvipöytää. Kyllä oli koreata! Oli pullaa ja piparia sekä tietysti kakut ja krokaani. Kaaso valmisti hääkakut ja toteutti vielä mun toiveeni vanhasta perinteestä eli valmisti krokaanin, joka toimi meillä eräänlaisena hääkappelina. Meidän hääpari nimittäin ei keikkunut kakun päällä vaan oli sijoitettuna krokaanin sisälle :)

Kakun leikkaamisesta oltiin puhuttu jo kotosalla etukäteen. Olin todennut isännälle, etten minä ainakaan polkaise, sillä telon kuitenkin joko oman tai toisen jalan tai katkaisen kenkäni koron. Selittelyn makua saattaa joku ajatella, sillä Teuvo tosiaan polkaisi... Ja piti kättään päällimmäisenä, kun leikattiin kakkua. Onneksi mä sain sentään paketista kaulimen niin on joku tasapaino valtasuhteessa kotona.

Kakku oli todella hyvää ja sitä tietysti syötettiin toisillemme kaiken taiteen ja sääntöjen mukaan. Siinä mutustellassa ehti jutella aina sanan siellä ja sanan täällä vieraiden kanssa. Ja lahjapöytääkin pääsi tutkimaan. Onneksi lasten iloksi tuotua pahvitaloa ehdin jo perjantain valmisteluiden valissä koristelemaan itsekin niin ei tarvinnut laahuksen kanssa pöhkiä piirtelemään... Löysin kaason kanssa shoppaillessa ihanan tuunattavan pahvitalon, joka pystytettiin lasten iloksi - loppuillasta oli myös aikuisilla riemua sen kanssa (en ole vieläkään tutkinut mitä kaikkea talosta löytyy).

Kahvin jälkeen jatkui tanssi Tähtikartan tahdissa ja siellähän sitä tuli pyörähdeltyä useaan otteeseen. Ihmeen hyvin jalat kestivät - ehkä ne oli lopulta niin turrat että sitä vaan jaksoi mennä. Toiseen settiin oltiin myös sovittu Teuvon toivoma kappale Kummisedästä ja täytyy sanoa, että tämän bändin esittämänä se oli todella kaunis kappale.

Väliajoille oli kehitelty kaikenlaista pientä ohjelmaa. Naisille oli luonnollisesti hääkimpun heitto ja kimppu päätyi kattoparrun kautta mun serkulleni. Että millais se oli - vuosiko kimpun saannista kun soi hääkellot? Heittokimppu oli tehty erikseen, sillä enhän mä olisi voinut heittää mun ihanaa Liljankukkaani! Miehille ei ollut sukkanauhan heittoa, sillä meistä kumpikin vierasti ajatusta. Sen sijaan pojat pääsivät kisailemaan väkijuomapullosta. Kenen kolikko osui lähemmäksi vei Viron tuliaisen. Oli kolikkoa heittelemässä yksi nainenkin, mutta voiton vei miespuolinen kisailija.

Muuta oheisohjelmaa järjestivät miehet bestmanin johdolla. Teuvo pyydettiin tanssilattialle bändin ollessa tauolla ja kohta sulhanen lenteli korkealle ilmaan isojen miesten heittojen voimasta. Ei sentään jäänyt parrun päälle roikkumaan vaan tuli ehjänä kolmen heiton jälkeen takaisin.

Ilta jatkui tanssin ja yleisen seurustelun merkeissä pitkälle yöhön. Vieraita lähti pitkin iltaa tietysti kotiokin ja me Teuvon kanssa hyvästeltiin ja kiiteltiin väkeä. Oli ihanaa, että niin moni pääsi paikalle juhlimaan meidän kanssa! Ja omasta mielestäni meidän hääpäivä sujui uskomattoman hyvin ja hienosti. Erityinen kiitos täytyy antaa kaasolle ja morsiusherralle, jotka pitivät lankoja käsissään sekä meidän loistavalle valokuvaajalle, joka sai pitkästä ja tapahtumarikkaasta päivästä niin upeita kuvia ja niin monesta tilanteesta.

Kello taisi olla jotakin yhden paikkeilla, kun tanssilattialla pyörähdellessä todettiin molempien olevan jo ihan poikki. Vielä viimeisen kerran tanssittiin meidän häävalssi ja sitten vilkuteltiin hyvästit jäljellä oleville vieraille. Bestman kuljetti meidät hääyötä viettämään mökille. Kyllä oli ihanaa päästä rauhaan ja hiljaisuuteen. Tietysti ensin tarkistettiin mökki herätyskellojen ja muiden yllätysten varalta. Ei löytynyt kuin ihania herkkuja pöydältä ja kauniita lauseita seiniltä - ja pirusti herneitä lakanan alta...

Hääjuhlan ohjelmatuokioon me haluttiin sopivassa määrin puhetta ja rauhallisempaa touhua sekä hieman liikettä ja vilskettä. Ensin väki sai lämmitellä käsiään tervehtimällä pöytäseuruettansa. Kehoituksena oli kätellä mahdollisimman monta ihmistä illan aikana, jotta tultaisiin hieman tutummiksi. Lisää liikettä kädet sai, kun alettiin liehuttelemaan kaason ohjeiden mukaan. Värillisiä papereita oli jaettu pöytiin ja niitä heiluteltiin ilmassa, kun jokin sanottu ominaisuus piti paikkansa omalla kohdalla. Kaaso luetteli mm. seuraavia kohtia: ketä muistaa morsiamen/sulhasen syntymän, on ollut hoitamassa jompaa kumpaa, on ollut saunassa jomman kumman kanssa, on samassa työpaikassa/harrastuksessa... Ja lopulta sai kaikki liehuttaa.

Puhetta ohjelmaan saatiin molempien puolilta. Ensimmäisen puheenvuoron käytti mun kummitätini, jolle homma lankesi tavallaan vanhasta tottumuksesta. Isä ei ole kovinkaan puhujatyyppiä ja kummitäti sanoi parisen sanaa jo lakkiaisissa. Toinen puhe tuli sulhasen veljeltä, joka piti maljapuheenkin. Saatiin matkalle evääksi sanapareja sekä hauska runokirja. Sitä ollaan tulkittu kotosalla syksyn pimenevissä illoissa :)

Tohinaa ja touhua toi Teuvon kummityttöjen esitys, joka oli haluatko miljonääriksi -ohjelman pohjalle tehty visailu. Keskelle lattiaa tuotiin tuoli ja tytöt esitteli oljenkorret. Kummastelin siinä, että miksi siellä oli kysy sulhaselta -oljenkorsi, mutta ei kysy morsiamelta... Noh, paljastuhan se lopulta. Ennen aloittamista nimittäin alettiin kovasti etsiä toista tuolia ja siinä ihmetellessä, että mitäs nyt, saapui pelottavan näköinen joukkio saliin ja sulhanen kaapattiin mukaan. Minä siinä raukkana istuskelin yksinäni, kun ryövääjät ilmoitti lunnasvaatimuksensa. Kas kummaa, miljoona euroa... Hmmm.

Minä sitten istahdin keittiöjakkaralle ja aloin vastailla kysymyksiin. Heh heh, ainakin yritin. En ole tunnettu muististani, saatika siitä että muistan hyvin pieniä yksityiskohtia. Niinpä isännän auton rekisterinumero haettiin yleisön joukosta ja puhelinnumero meni alusta saakka päin mäntyjä... Jotain sentään muistin ja osasin vasta, niinpä en joutunut joka kysymyksellä tekemään tehtäviä, joita tytöt oli keksinyt pelastukseksi. Laulua lausuttiin morsiusherran avulla, mutta runot hoitui sentään omin avuin. Kymmenen kysymystä rämmittiin hiljaksiin läpi ja lopulta sain kuin sainkin miljoonan euron "shekin". Mun onnekseni ryövääjät eivät olleet ahneita, vaan tyytyivät miljoonaan palauttaen uunituoreen aviomieheni mun luokse. Olisinhan mä maksanut enemmänkin ;)

Vilskettä ja pientä kilpailuhenkeä herätti sukujen sota, jossa tarkoituksena oli etsiä seremoniamestarin vaatimia tavaroita omalta suvulta. Tavaroiden hakijoina toimi sotaratsut ja tähän tehtävään oil valittu mun puolelta Jani ja Teuvon puolelta Iris. Pisteenlaskijoina toimi ratsujen paremmat puolet eli Salla ja Erik. Sukujen tuli avustaa sotaratsuja huutelemalla ohjeita keneltä saattaisi vaadittava esine löytyä ja muut vieraat saivat itse päättää, kumpaa sukua avustivat. Haettavia tavaroita oli muistaakseni mm. tulitikut, ensiapupakkaus, sukkahousut (Jani kantoi Sallan Ainon luo), kännykkä (ei Nokia), miesten kenkä (ei musta) ja helmenä pohjalla: tummat housut. Kyllä oli tohinaa, kun sotaratsut paikoin yltyivät oikein kisaamaan nopeudesta ja seremoniamestari sai pelätä alle jäämistä.

Tietysti ohjelmassa oli perinteinen 12 kuukautta, joka toteutettiin postikorttien muodossa. Korttien saajat oltiin yhdessä pohdittu jo etukäteen ja joukkoon lukeutui lähisukulaisia, ystäviä ja työtovereita. Ihmisiä valittaessa pyrittiin ottamaan tasapuolisesti molempien puolilta ja myös muitakin kuin vain aikuisia. Tehtävinä oli esimerkiksi peli-illan pitoa, ruuanlaittoa, talonmiehenä toimimista, eläintenhoitoa, glögin tarjoilua, ulkoilupäivän järjestämistä ja kaikenlaista muuta. Kun vuosi saatiin jaettua osiin, oli vuorossa runollinen paketti, joka kiersi kaason lukeman runon mukaan ihmiseltä ihmiselle. Etsittiin Marilynin näköistä naista, vaaleaa viikinkiä, komeaa partaa ja lopulta paketti päätyi parille, jonka kasvoilta näkyi onni ja rakkaus (tai jotenkin niin se meni). Meillehän se paketti tuli.

Ohjelmallinen osuus päättyi häävalssiin ja ensimmäisen tanssisetin alkamiseen. Loppuillasta kerronkin seuraavalla kerralla.

Kutsuttuja vieraita oli kaikenkaikkiaan joku 260 henkeä ja määräaikaan ilmoittautuneita oli 220 noin. Tietysti tuollainen määrä toi heti ihan uusia ulottuvuuksia kaikkeen. Mikä tahansa paikka ei soveltunut juhlapaikaksi ja ohjelmaa suunnitellessa piti ottaa huomioon suuri pääluku.

Perjantaina ennen häitä laitettiin särkän tanssilavaa kuntoon sekalaisin voimin. Aamusella oli muun muassa tulevat lankoni auttamassa pöytien kanssa. Ei voinut kuin hymyillä heidän käsittelyssä. Kaikki mitä sanottiin, sanottiin sellaisella äänensävyllä ja tavalla, että ei tullut mieleenkään tiuskaista takaisin stressaantuneena "kyllä mä sen tiedän" tai "no olen pohtinut". Sitä vain nyökytti päätään ja hermokimput suli pois. Väkeä kävi muutenkin päivän aikana paikalla ja monenlaista touhua riittikin. Perunan pesua, lattian lakaisua, pöytien koristelua, lasten leikkinurkan talon kasausta (yhym, oli tuunattava leikkitalo johon kävi piirtämässä moni muukin kuin alle 150 cm pitkät), hääparin pöydän koristelua... Itse lähdin paikalta kolmen jälkeen, sillä oli jalkahoito varattuna neljäksi. Tohinat jäi melko hyvään kuntoon ja kaaso piti lankoja tiukassa otteessa. Oli onneksi passittanut sulhasenkin kotiin lepäämään illan kuluessa.

Lauantaina siis paikat odotti koristeltuina juhlakansaa, joka saapui paikalle tipotellen. Meidän perässä tuli ihan kiva letka autoja ja harjua ajellessa joutui varomaan ihmisiä - tai ennemmin ihmiset varoi autoa, sillä kovinkaan paljoa ei ollut tilaa väistellä :) Samantein meidän päästyä perille alkoi kätteleminen. Ovella oli ensimmäisenä mun ja Teuvon vanhemmat. Siitä väki jatkoi matkaansa meidän luo. Me seisottiin vähän kauempana niin ettei pääsisi kauheita ruuhkia syntymään. Monta halausta ja kädenpuristusta vaihdettiin. Minkälaista se mahtaa olla linnanjuhlissa, kun nytkin tuo parisensataa tuntui aika määrältä? Oli kuitenkin ihanaa nähdä ihmisiä, joiden kanssa halusi jakaa juhlapäivän. Eikä me pidetty kauheaa kiirettä kätellessä, että ehti muutaman sanasen vaihtamaan ja halaamaan hetken pitempäänkin, jos niin halusi.

Hujauksessa se menikin ohi ja vuorossa oli Teuvon veljen maljapuhe. Se täytyy myöntää, että maljapuhe on jäänyt vähän hämärän peittoon, sillä Tuomo piti upean puheen vielä myöhemmin ohjelmassa ja nämä kaksi puhetta sekottuu mielessä. Kilistelyt ja eläköön-huudot muistaakin ja sen, että sitten oli vuorossa ruokailu. Pöytä notkui kaikesta hyvästä mitä emäntä ja sukulaiset oli valmistanut. Yhä vain alkaa maiskutella huuliaan kun muisteleekin tarjoiluja. Nam.

Ihmeen äkkiä tuollainen väkimäärä ruokittiin, sillä kun lautasten keruu alkoi, me oltiin puolisen tuntia etuajoissa aikataulua. Siinä olikin sopiva välä tervehtiä ihmisiä ja jaloitella. Tietysti me yritettiin seremoniamestaria hoputtaa, että alkaisi jo ohjelman, mutta onneksi joku meistä ajatteli ja antoi ihmisille ihanan "ruokalevon" ja jaloitteluhetken. Kyllähän siinä iltaa oli aikaa vaikka kuinka. Ja itselläkin pysyi ajatus kasassa, kun mentiin sellaisella sopivalla tahdilla ohjelmasta seuraavaan.

Hääjuhlan ohjelmaa oltiin yhdessä suunniteltu ja tietysti sinne joukkoon oli jätetty välejä yllätysohjelmille ja vapaalle sanalle/esitykselle. Ruokailua odotellessa pöytäkunnat sai täytellä hääveikkausta, jossa kysyttiin hääpariin liittyvistä seikoista. Yhteistä harrastusta haettiin, missä tanssittiin eka tanssi, mitä Teuvo toi mulle kerran töistä tullessaan, mitä mä annoin palkinnoksi urheasta hiihtoreissusta... Hääveikkauksen vastaukset annettiin ohjelman aikana ja parhaiten tiennyt pöytä palkittiin karkkikorilla.

Ohjelmasta kuitenkin lisää seuraavalla kerralla, sillä nyt täytyy valmistautua kolmen lajin aterialle lähtöön :)

Vihkitilaisuus kirkossa kesti noin vajaan puolen tuntia. Ohjelmaan kuului alkusiunaus, johdantosanat, rukous sekä Raamatunlukua, jonka hoiti Teuvon kummityttö ja hyvin hoitikin. Tekstiin oli tutustuttu huolella ja Iris luki sen tunteella, joka välittyi niin kauniisti kuulijoille. Tekstikohtana oli tuo tuttu 1. Kor. 13:1-8, 13.

Sen jälkeen olikin vuorossa vihkipappimme puhe, joka oli niin papin kuin vihittävän parinkin oloinen. Veli-Matti oli vihkiharjoituksissa kysellyt meiltä paperilla toisen hyvistä puolista ja siitä mikä toisessa kolahti. Näitä vastauksia se ei kuitenkaan käyttänyt puheessaan, vaan oli ottanutkin tietonsa hääjuhlaan tehdystä veikkauksesta, josta paljastui kaikenlaisia seikkoja. Tiesin kyllä, että näinkin saattaisi käydä, mutta sitä en aavistanut, että minkä veikkauksen kohdan se lopulta ottaakaan puheeseen... Kyllä nauratti!

Puheen jälkeen tuli ne kuuluisat kysymykset ja mä huokaisin helpotuksesta, kun morsiamelta kysytään vasta toisena. Ehti valmistautua ja kuunnella rauhassa, että mihinkä kohtaan sitä kiekaisisi sen vastauksensa. Teuvo jo etukäteen mulle sanoi, että hän saattaa pitää pienen tauon ennen vastaamista, mutta se vaan merkitsee hänen sanovan Tahdon sitäkin suuremmalla tunteella. Mun tahtomiseni kuulemma kaikui aika topakkana kirkossa, ettei kenenkään pitäisi huonosta kuuluvuudesta ainakaan valittaa. :)

Kysymysten perään tuli sormusrukous ja se Teuvon koitinkivi eli sormuksen pujottaminen mun sormeeni. Hyvinhän se sujui, ei ainakaan pyöriskellyt lattialle. Virsi 822 tuli avioliiton vahvistamisen jälkeen ja virsi löytyi vihkipapin avustuksella virsarin lisäosasta. Ihana, kun tutun virren sävelillä sai laulaa tilaisuuteen sopivaa sanomaa. Loppuun tulikin meille paljon polvistumista, sillä siellä vuorossa oli rukousta enemmänkin sekä iki-ihana Herran siunaus, jonka Veli-Matti lauloi. Se on todella kaunista kuultavaa ja eritoten meidän pappimme laulamana. Tippa tuli linssiin siinä vaiheessa.

Onnittelun ja vihkiraamatun antamisen jälkeen me käännyttiin kuuntelemaan lopuksi vielä yksinlaulua. Meidän nykyinen kanttori esitti Martin säestyksellä upean laulun nimeltä Enkelin rukous. Tämän jälkeen morsiusherra suoristeli laahusta, ojensi kukan ja me valmistauduttiin marssiin. Ja oli muuten mahtava meidän päätösmarssi. Martti esitteli meille muutamia marsseja aikaisemmin ja tämä kyllä nosti kylmät väreet - ja nimenomaan hyvällä tavalla. Marssi oli Alexandre Guilmantin Great Chorus in d major.

Kirkon ovien lähestyessä me kurvattiin urkuparven portaikkoon odottelemaan kirkkoväen vaellusta ulkosalle. Teuvon kummitytöt ojenteli vieraille ohraa ja saippuakuplia lapsille. Me saatiin melkoinen tovi odotella, kun väkeä riitti solkenaan virtaamaan. Seurakuntamestari ohjasi meidät sitten eteiseen sopivana kohtana ja me laskeuduttiin alas pääportaita. Eikä kukaan koskaan voi valmistautua siihen sateeseen, mikä tulee niskaan poistuttaessa. Sitä kuvittelee tietävänsä mitä se on, mutta ei sitä voi aavistaakaan... Hauskaa oli kaivella ohranjyviä tukasta ja yläosan alta. Osa varisi onneksi siinä vaiheessa, kun noustiin morsiusherran hankkimaan kulkuneuvoon - kuorma-autoon! Ihan järjettömän upea kuljetusmuoto. Vanhan museokuorma-auton lavalle oli laitettu kaksi nojatuolia ja matto lattialle. Sinne piti nousta A-tikkaita pitkin ja ihme kyllä, se sujui ilman suurempia kommelluksia.

Matka Särkän tanssilavalle meni antoisasti tuoreen aviomiehen kanssa jutellessa, sillä mehän ei oltu nähty perjantai-illan jälkeen ennen kuin vasta kirkossa kaiken kansan edessä. Maisemat oli kauniita ja näkökulma lavalta oli tuore ja kiinnostava. Haastetta toi kevyt tuulenvire, mutta onneksi lakkaa oli tukassa niin paljon ettei se kärsinyt juuri ollenkaan. Perillä hirvitti harjun kapea tie, mutta kuski hoiti sen mallikelpoisesti. Kääntyminen päässä sen sijaan vei kädet silmien eteen, mutta sekin suoritus onnistui ilman naarmuja taikka järveen putoamista.

Sitten olikin vuorossa väen tervehtiminen, mutta siitä seuraavalla kerralla...